Suru on..

On se meidän rakas koira sai sitten tämmöinen tuomio kyneleet ei riitä ja miehenä ne ei tule kovin herkästi paitsi jos on omista lapsista kyse ja siltä se oma koirakin tuntuu kuin oma lapsi. On se monta vuotta jo meillä ollut mutta nyt on yhteinen aika pian loppu. Hetki sitten näin kiven joka oli sydämmen muotoinen ja se omakin sydän tuntuu raskaalta kuin kivi kuin joutuu luopumaan ei ole kauan siitä kuin meidän toinen koira meni pois ja on nyt tähtenä taivaalla ja näin lapsetkin selittää jos kysyy missä on. Suru ja kaipuu ei koskaan hellitä käveltiin koirien, nyt meni taas väärin käveltiin koiran kanssa kaupungilla ja jäätiin seisomaan henkilö lähestyi meitä ja kysyi saako silittää hänelläkin oli ollut saman rotuinen koira kauan sitten ja halusi vaan tuntea meidän koiran turkkia ja muistaa omia rakkaita koiria. Pian olen samassa tilanteessa ei ole omaa koiraa jota voi silittää ulkoiluttaa ruokkia... Suruprosessi alkaa siitä kuin huomaa jatkuu siihen kuin saa tietää ja sitten se ei lopu koskaan. Läheinen perheessä sairastui muistitautiin ja muisti on poissa keskustelua on vaikea aloittaa koska henkilö ei muista, itse näen että olen menettänyt tätä henkilöä vaikka kuori on vielä täällä. Minä muistan kuin olimme tiputtamassa lunta mökin katolta joku vuosi sitten tämä henkilö joka on isäni sanoi minulle että hän muistaa kuin oli oman isän kanssa puutöissä ja minun isoisä sanoi omalle pojalle että nyt hän ei jaksa ja istahti puun kannolle nyt mun isä oli samassa tilantessa ja sanoi minulle että nyt hän ei jaksa ja istahti katon harjalle. Luopuminen kuluu elämään mutta aina jää niin paljon tekemättä koska elämä on lyhyt. Onneksi on perhe joka pysyy vahvana ja tukee toisiaan, lapset ymmärtää ja reagoi tilanteseen niin kuin itsekin mutta itse ei halua hyväksyä sitä. Meidän perheen koiralla on vielä aikaa mutta pian ei ole en laita pistettä tähän lauseseen en vaan pysty